Litecoin
Litecoin (Symboli LTC, Ł) on kansainvälinen kryptovaluutta, joka tunnetaan yhtenä vanhimmista kryptovaluutoista. Se on perustettu vuonna 2011, eli jo 10 vuotta sitten. Litecoinin perusti Googlen entinen insinööri Charlie Lee, joka tunnetaan erittäin laajasti kryptovaluutta piireissä. Litecoin ostaminen onnistuu kaikissa kryptopörsseissä, joissa voi sijoittaa alt-coineihin eli vaihtoehtoisiin kryptovaluutoihin. Monella kryptoihin sijoittaneella on myös Litecoinia salkussa koska Litecoiniin sijoittaminen on ollut mahdollista melkein yhtä kauan kuin Bitcoiniin sijoittaminen. Litecoin arvo on yleensä liikkunut suhteessa Bicoiniin mutta Bitcoinin hurjaan kurssiarvoon verrattuna Litecoin on silti tähän mennessä vielä pysynyt sadoissa euroissa. Kysymyksiin miten ostaa kryptovaluuttaa sekä kannattaako kryptovaluuttaan sijoittaminen pyrimme vastaamaan mahdollisimmat yksityiskohtasesti.
Litecoin perustuu ohjelmakoodiltaan Bitcoiniin, tosin se on hieman yksinkertaisempi. Litecoin arvo on jo vakiintunut, sillä se on jo 10 vuotta vanha kryptovaluutta, siksi Litecoin on hyvä pitää mielessä jos harkinassasi on osta kryptovaluuttaa.

Bitcoiniin nähden Litecoinin prosessointi aika on hieman lyhyempi, sillä Litecoinilla se on noin kaksi ja puoli minuuttia ja Bitcoinilla noin 10 minuuttia, joten se on noin neljä kertaa lyhyempi.
Litecoinien maksimimäärä on myös neljä kertaa isompi kuin Bitcoinilla, sillä Litecoinin maksimimäärä on 84 miljoonaa ja Bitcoinilla 21 miljoonaa.
Osa ihmisistä onkin kritisoinut Litecoinia siitä että se olisi kopioitu Bitcoinista, muuttaen vain muutamaa parametria. Tämä on kuitenkin täysin laillista sekä normaalia kryptomaailmassa, sillä kummatkin krypto valuutat perustuvat täysin avoimeen lähdekoodiin. Kuluttajan kannalta tämä on jopa suotavaa, sillä näin heillä on valittavissa aina vain paremmilla ominaisuuksilla varustettua krypto vaihtoehtoja.
Vaikka Litecoin on perustettu jo 10 vuotta sitten, se on silti säilyttänyt markkina-asemansa yhtenä suosituimmista kolikoista maailmassa. Kenties pitkästä historiasta johtuen, sillä on todella laaja kannattaja kunta.
Tämän hetkisen huippu arvonsa Litecoin arvo on saavuttanut 19.12.2017, arvonsa ollessa silloin 375,20$. Sen jälkeen kurssi on kokenut varsin rajuja vaihteluita: nykyinen kurssi 258.59$ (27.04.2021).
Litecoiniin sijoittaminen?
Litecoin on jo erittäin vanha sekä laajasti tunnettu kryptovaluutta. Nykymaailmassa ollaan siirtymässä käteisrahasta eroon lähes kaikissa kehittyneissä maissa, tämä on omiaan lujittamaan virtuaalivaluuttojen asemaa perinteisten valuuttojen ohella. Litecoinilla on jo pitkä kokemus valuutan kehittämisestä, joten tulevaisuudessa sen käyttö saattaa kehittyä laajalti perinteisten maksutapojen ohella. Eli jos päätöksesi on osta virtuaalivaluuttaa, niin ehdottomasti Litecoin on hyvä vaihtoehto. Litecoin ostaminen on helppoa ja vaivatonta ja sitä saa jo melkein jokaisesta kryptopörssistä johtuen sen laajasta suosiosta. Kysymyksiin miten ostaa kryptovaluuttaa sekä kannattaako kryptovaluuttaan sijoittaminen toivomme sinun löytävän kaikki nämä vastaukset sivuiltamme.
Osta kryptovaluuttaa helposti
Nykyään tarjolla on varsin monta eri kryptovaluuttapörssiä, joista ostaminen on tehty varsin helpoksi. Aina kun sijoittaa kryptovaluuttaa, niin pitää varautua siihen että kryptosijoittaminen on erittäin suuren riskin sijoitustoimintaa. Älä milloinkaan osta virtuaalivaluuttaa enempää kuin on valmis häviämään.
Litecoin ostaminen on varsin helppoa esimerkiksi Etoron kautta seuraamalla seuraavia vaiheita:
- Luo tilisi tästä
- Talleta haluamasi summa.
- Osta kryptovaluuttaa ja säilö sitä turvallisesti Etoro – lompakossasi