Mikä on Dogecoin (DOGE)

Mikä on Dogecoin?Kannattaako osta Dogecoinia? Dogecoin on perustettu jo vuonna 2013, joten se on erittäin vanha kolikko ja ollut jo pitkään markkinoilla. Dogecoin on alkujaan lähtenyt vitsistä liikkeelle, sillä perustaja Jackson Palmer julkaisi Twitter tilillään humoristisen päivityksen, jossa hän sanoi sijoittavansa Dogecoiniin ”sijoittavansa Dogecoiniin”, sillä ”se on melko varmasti seuraava iso juttu”.  Idean tähän hän sai nettiselaimestaan, kun hänellä oli samaan aikaan auki sekä Doge-meemi sekä Coinmarketcap-sivusto.

Mikä on Dogecoin osta dogecoinia
Mikä on Dogecoin? Kannattaako osta dogecoinia?

Ystävien suositusten jälkeen sekä muutaman oluen voimalla hän osti vuonna 2013 dogecoin.com domainin. Hän myös piirsi kolikolle Doge-meemiin perustuvan logon. Tämän jälkeen entinen IBM:n insinööri, ohjelmoija Billy Markus näki Palmerin perustaman kolikon, jonka jälkeen Markus otti Palmeriin yhteyttä tarjoutuen ohjelmoimaan tämän kolikon. Markuksen tavoitteena oli kehittää Dogecoinille, jopa Bitcoinia suurempi yleisö. Nykyään Dogecoin on tullut entistä kuuluisammaksi Elon Muskin Twiittien kautta. Nämä Twiitit ova myös lisänneet kolikon arvoa.

Vaikkakin kolikko on saanut alkunsa sisäpiirin vitsistä, nykyään se on jo erittäin suuri kolikko maailmanlaajuisesti. Esimerkiksi Daily Techin loppuvuonna 2013 suorittaman arvion mukaan Dogecoinin arvo olisi ollut 130 miljoona dollaria. Arvioiden mukaan vuoden 2021 alkupuolella Dogecoinien kokonaisarvo olisi kivunnut jo yli 6 miljardiin Euroon.

Dogecoinien käyttäminen

Yhden Dogecoinin arvo on huomattavasti pienempi kuin esimerkiksi Dollarin tai Euron, mutta silti sitä käytetään esimerkiksi Redditin tapaisissa verkkokaupassa tavaroiden sekä palveluiden ostamiseen ja tämän lisäksi myös eräänlaisina “juomarahoina” kanssa käyttäjien juttujen kehumiseen. “Juomaraha” on yleensä arvoltaan todella pieni, joten kynnys niiden lahjoittamiseen on todella alhainen. Tämän vuoksi yksittäisiä vaihdantatoimenpiteitä tehtiin Dogecoineilla jopa enemmän kuin Bitcoineilla, mutta rahallisessa arvossa nämä arvot jäävät huomattavasti pienemmiksi.

Dogecoin avaruudessa

Avaruusyhtiö SpaceX on päättänyt lähettää ensi vuonna 2022 oman satelliitin kuuhun ja tämä koko operaatio on tarkoitus rahoittaa Dogecoineilla. Ensimmäisen satelliitin tulisi lähteä matkaan vuoden 2022 ensimmäisellä neljänneksellä, mikä on Dogecoin kunnianhimoinen tavoite tulevaisuudelle.

Tempauksen takana on Geometric Energy Corporation – yhtiö ja heidän tiedotteensa mukaan satelliitin nimi on Doge-1.

Alkuvuosi 2021

Mikä on Dogecoin vuonna 2021? Toukokuussa 2021 Dogecoin nousi omaan ennätykseen, eli huikeaan 0,69 USD. Vielä vuodenvaihteessa 2020 – 2021 Dogecoineja sai alle yhdellä sentillä, joten nousu on ollut huimaa.

Esimerkkinä tästä CNBC:n laskelmien mukaan, jos olisit osta Dogecoinia 1. tammikuuta 1000 USD:lla, arvo olisi toukokuun alussa noin 121 000 USD. Arvo olisi noussut noin viiden kuukauden aikana huikeat 12 000%.

Kevään aikana lähes kaikki kryptovaluutat ovat olleet kovassa nosteessa, mutta esimerkiksi Bitcoinin sekä Ethereumin arvon nousut jäävät vielä kauas Dogecoinista.

Doge-meemistä inspiraationsa saanut kryptovaluutta dogecoin nousi tällä viikolla uuteen ennätykseen. CNBC kirjoittaa meemivaluutan arvon olleen keskiviikkona peräti 69 dollarisenttiä eli noin 57 eurosenttiä.

Kuinka ostaa Dogecoineja

Dogecoinien ostaminen on nykeään tehty erittäin helpoksi, sillä kolikoita on saatavilla useissa eri kryptopörsseissa. Esimerkiksi eToron kautta ostaminen on erittäin helppoa ja vaivatonta. Ensiksi sinun tulee rekisteröityä tämän linkin kautta sekä suorittaa talletus haluamallasi maksutavalla. Tämän jälkeen pääset käsiksi sijoittamisen maailmaan. Vastaus kysymykseen mikä on Dogecoin sekä kannattaako sitä ostaa on mahdotonta antaa yksinkertaista vastausta. Dogecoin on meemikolikko, joka on saanut paljon näkyvyyttä Elon Muskin kautta, mutta tulevaisuuden näkymistä on vielä mahdotonta tietää.

Hakemalla “DOGE” – kolikkoa valikosta pääset suoraan ostamaan Dogecoinia. Huolimatta alkuvuoden 2021 Dogecoinin hypestä, krypto sijoittaminen on äärimmäisen riskialtista sijoittamista ja isotkin muutokset ovat mahdollisia erittäin pienessä ajassa.

Ledger - Crypto Beginners Pack