Mikä on Aave kryptovaluutta

Aave kryptovaluutta on vuonna 2020 FCA: lisenssin saanut suomalainen kryptovaluutta. Se on Ethereumin alustalle rakennettu avoimeen lähdekoodiin perustuva DeFi-protokolla, eli toisin sanoen hajautetun talouden (Decentralized Finance) protokolla. Jos harkinnassasi on osta virtuaalivaluuttaa, Aave voi olla todella hyvä sijoitus.

Aivan alunperin Aave oli tarkoitettu hajautetuksi kryptovaluutan laivapalveluksi, jota se edelleenkin pääasiassa tarjoaakin. Sen avulla käyttäjät pystyvät lainaamaan rahaa muille henkilöille, saaden itse korkoa, sekä itse lainojen suorittamisen palveluun talletettuja vakuuksia vastaan.

Aave kryptovaluutta on perustettu vuonna 2017 tunnettiin aluksi nimellä ETHLend, kunnes 2018 nimi muuttui Aave:ksi. Nykyään Aave työllistää ihmisiä ympäri maailmaan sekä sen pääkonttori sijaitsee Lontoossa.

Aave kryptovaluutta osta virtuaalivaluuttaa
Aave kryptovaluutta

Aave sijoituskohteena

Sijoituskohteena Aave kryptovaluutta on ollut todella tuottoisa. Mitä aikaisemmassa vaiheessa projektiin on lähtenyt mukaan, sitä suuremman tuoton sijoitukselleen on saanut. Vuoden 2020 buumin aikana myös Aave:n kurssi nousi tuhansia prosentteja.

Mutta onko Aave kryptovaluutta hyvä sijoituskohde? Ensiksi on tärkeää muistaa että Aave on hallintatoken, ei käyttötoken. Sijoituskohteenä käyttötokenia on huomattavasti helpompi arvioida, koska palvelun suosion sekä tokenin kurssin välilllä voi vetää johtopäätöksiä. Mitä enemmän sovelluksia, mitä enemmän transaktioita, mitä enemmän lompakoita ja niin edelleen, sitä enemmän kyseistä tokenia tarvitaan transaktiomaksuihin ja steikkaukseen. Näin toimivat monet tunnetut tokenit, kuten Ethereum, sekä Cardano.

Kuinka sijoittaa Aave krytovaluuttaan?

Vuoden 2021 aikana monet suurimmat kryptopörssit ovat ottaneet Aave kryptovaluuttan heidän valikoimiinsa, kuten esimerkiksi eToro sekä StormGain. Kun osta virtuaalivaluuttaa on kauppa paikan valinta erittäin tärkeää. Kauppapaikoilla olevat maksut saattavat vaihdella suurestikin, joten etukäteen tutustuminen saattaa säästää rahaa.

Esimerkiksi juuri eToro sekä StromGain ovat erittäin helppoja, edullisia sekä turvallisia kauppapaikkoja, joista ostaminen tapahtuu luotettavasti käden käänteessä. Aloittelijalle eToro saattaa olla helpompi kauppapaikka, sillä heillä on myös suomenkieliset sivut. Suora pankkisiirto talletus vie rahat välittömästi tilillesi, josta voit vaihtaa ne Aaveeksi helposti nappia painamalla.

Osta Aave eTorosta
Osta Aave StromGainista

Muista että kryptosijoittaminen on erittäin suuren riskin sijoitustoimintaa, joten älä ikinä osta virtuaalivaluuttaa enempää kuin sinulla on varaa menettää. Suuretkin voitot saattavat vaihtua tappioksi jopa lyhyessä ajassa.